perjantai 23. joulukuuta 2016

47#Joulukuvia

Moikka!
Awa on ollut ajopaikkojen puutteen takia liikuttamatta jonkin aikaa, mutta tänään otettiin vähän joulukuvia ponien kanssa. Huomenna päästäänkin pienelle aattoajelulle.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.
Mikä oli teidän lempikuvanne?

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

46#Letkeä ponsku

Moikka!

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
kun kolme yötä enää on!

Kävin eilen ajamassa tossa meidän pellon radalla Awalla. Se oli aika kova, mutta Awaahan kova suosii, joten poni tuntui todella letkeältä ja hyvältä. Oli aika pimeää, mutta Awatsu meni silti tosi fiksusti, paitsi kerran se jäi tuijottamaan pimeyteen ja pysähtyi, mutta sain sen kuitenkin liikkeelle. Kävin 5km ja viimeisellä kiekalla mentiin kunnon vauhtia ja hyvin kulki! Vasta kierroksen loppupuolella alkoi vähän takapää hakemaan, mutta ravilla pysyttiin.

Poni oli huippu <3

Ottakaa tälläne vanha kuva Awasta <3
Seuraavaan postaukseen!
-Iida

tiistai 20. joulukuuta 2016

45#Mitä tapahtuu?

Moikka!

Eli blogin joulukalenteri kuoli, vaikka päästiinkin jo paremalle puoliskolle! Pahoittelen, mutta aikataulu kusi ja muutenkin moti oli nollassa. Jätän kuitenkin nuo postaukset tänne blogiin, jotta voitte lukea niitä.

Kuitenkin mun on pitänyt miettiä vähän blogin jatkoa. Pinjasta mulla ei ole mitenkään erityisesti inspiraatiota kirjoittaa, mutta siellä se on. Awasta ja sen treenaamisesta voisin kirjoittaa, jos se vaan kiinnostaa. Sitten kun Pinja lähtee, en tiedä mitä teen ratsastuksen kanssa. Lopeta en missään nimessä, varmaan käyn Hakamaalla ja ratsastan siellä jollain. Onneksi on aikaa vielä Pinjan kanssa <3

Eli blogi muuttuu tässä lähiaikoina enemmän Awa-painotteiseksi. Paljon ravitreenailua ja muuta, mutta saatan postata mun ratsasteluista. Toivon, että teitä kiinnostaa tämä "Awan päiväkirja". Koitan tehdä mahdollisimman monipuolisia postauksia meidän elämästä. Toivottavasti jäätte seurailemaan!

-Iida


tiistai 13. joulukuuta 2016

44#JOULUKALENTERI LUUKKU 13 - 15 faktaa Awasta

Ihanaa joulukuun kolmattatoista kaikille!

Tänään tuleekin aika saman tyyppinen postaus, kuin eilen, mutta se kertoo tällä kertaa Awasta. Siitä on ehkä huomattavasti keksiä näitä.


  1. Awan oikea nimi on Dagacia Awa.
  2. Se on syntynyt 26.5.2006
  3. Se on juossut 46 starttia
  4. statistiikalla 8-7-2
  5. Awa on ajaessa päivästä riippuen joko kiva tai sit laiska/liikavirtaa.
  6. Awa on sijoittunut shettisten SM-koulussa.
  7. Awa oli 2015 vuoden Oulun alueella omistuksessa olevista raviponeista paras ja sain omistajana sellasen ison pokaalin.
  8. Awa tykkää pukitella esteiden jälkee :D
  9. Ruoka on ponin elämä.
  10. Awalla ei tarvi olla sähköä, eikä se tule aidan yli, mutta alin lanka on pakko asentaa, kun se tulee alta.
  11. Awa on helppo lastata/kuljettaa
  12. Se käyttäytyy aina fiksusti raveissa.
  13. Lämmityksessä se vaan laukkaa ja pelleilee mut startissa keskittyy.
  14. Sen ennätys on 2.48,5 mut meni hylätyssä startissa 2.44,jotain
  15. Awa on maailman söpöin poni <3

maanantai 12. joulukuuta 2016

43#JOULUKALENTERI LUUKKU 12 - 15 faktaa minusta.

Ihanaa joulukuun kahdennettatoista kaikille!

Tänään ollaankin jo joulukalenterin puolessa välissä. Tämän päiväisessä luukussa onkin 20 faktaa minusta. Pian tulee myös 15 faktaa Awasta.
Mutta ei kun faktoihin!


  1. Olen syntynyt 15.4.2004
  2. Tämä ei ole mun ensimmäinen blogi.
  3. Mun lempieläin on kissa.
  4. Mulla on yksi kissa, mutta haluan toisen.
  5. Mun toinen nimi on Elisa.
  6. Meillä on ollut hevosia jo silloin, kun synnyin.
  7. Meillä on myös koira
  8. En tykkää hirveästi kaikista koirista.
  9. Meillä on kaikki hevoset/ponit ajokoulutettuja.
  10. Siivoan Pinjan ja Awan karsinat vaan viikonloppusin/lomilla.
  11. Mulla on myös 2 kania.
  12. Oon saanut kaksi 10+ tänä vuonna
  13. En jaksaisi tehdä tätä.
  14. Mulla on ollu myös Awaa ennen "oma poni"
  15. Mulla on veli

Toivottavasti tykkäsitte, vaikka tää oli vähän tämmönetylsä :D

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

42#JOULUKALENTERI LUUKKU 11 - Esittelyssä Sabina Bullet

Ihanaa joulukuun yhdettätoista kaikille!

Tämän päiväisestä luukusta paljastuu hevosesittely yhdestä elämäni tärkeimmästä hevosesta.

SABINA BULLET

Sukupuoli:Tamma
Rotu: Amer.Ransk.
Laji: Lämminverinen Ravuri

Syntymäpäivä ja -maa: 4.5.1998 Suomi









Sabina on maailman kiltein mummeli. Se ei tekisi ihmiselle mitään pahaa, ainakaan tahallaan. Sabinaan voi luottaa oikeastaan joka tilanteessa, kyllä se pörrää ja ottaa sivuaskelia taluttaessa, jos näköpiirissä on jotain pelottavaa, mutta muuten ei kyllä mitään. Sabinasta ei koskaan tullut ravuria, vaikka siitä yritettiin, joten se on lähinnä mammaillut jo aika pitkään. Sabina on synnyttänyt 5 varsaa. Wind Captor, Blinding Captor, Cunning Captor, Dazzling Captor ja Evelyn Captor.
Sabinan varsoilla on useinmiten paljon luonnetta, riippuen toki yksilöstä. Sabina kuitenkin periyttää yleensä pohjimmiltaan lempeän luonteen.

Tämä maailman kiltein hevonen kääntyy jo 19 vuotiaaksi, odottaen kuudetta varsaansa. Ikä ei näy kuin korkeintaan suun ongelmissa, mutta niistä selvitään kyllä.



lauantai 10. joulukuuta 2016

41#JOULUKALENTERI LUUKKU 10 - Awan varustepostaus

Ihanaa joulukuun kymmenettä kaikille!

Tähän luukkuun kuvasin varustepostauksen. Toivottavasti tykkäätte!

Linkki videoon

perjantai 9. joulukuuta 2016

40#JOULUKALENTERI LUUKKU 9 - Awan startit tänä vuonna

Ihanaa joulukuun yhdeksättä kaikille!

Tässä luukussa ajattelin kertoa vähän Awan tämän kauden starteista, miten ne menivät ja muutenkin vähän kaikenlaista niistä. Ei kun aloitetaan!

Härmä 25.6
Eli Awan kausi alkoi Härmässä, mailin matkalla. Se oli ollut vähän kevyellä, mutta ajateltiin että kyllä se mailin menee kun se on sille paras matka. Awa lähti Elina Miettusen ohjastamana 20m pakilta. Awalla kokeiltiin vetopalloja. Alkumatkasta se oli laiska, mutta hyvällä ravilla. Loppumatkasta Elina veti korvat auki, niin poni huononsi ravia. Maalissa se oli kuudentena ajalla 2.49,0 eli melkein ennätyksen poni juoksi.

Kaustinen 27.6

Yhden välipäivän jälkeen Awalla oli startti Kaustisella. Itse jäin kotiin, koska olin keuhkokuumeessa. Awa lähti 40m pakilta, Sanni Kuusisto rattaillaan.  Poni oli tosi hyvä, kunnes lopussa toinen poni tuli painostamaan ja Awa poksahti laukalle. Tulos oli hylätty maalilaukka sijalta 4, aika olisi ollut 2.44,1, eli ennätys olisi mennyt neljällä sekuntilla. Poniin sai olla tyytyväinen.

Reisjärvi 6.7

Reisjärvelle lähdettiin vähän sekalaisissa tunnelmissa, koska minä ja äiti oltiin molemmat ennen sitä keuhkokuumeessa ja Awalle ei keretty antaa laseria eikä hieroa. Awa lähti Elinan kanssa 60m pakilta. Poni oli huonolla ravilla, mutta loppusuoralla se paransi ravia ja ehti neljänneksi, melkein jopa kolmanneksi. Elina sanoikin että Härmässä olisi saanut olla 1100 ja maili tuolla Reisjärvellä. Aika oli jotain 2.51



Kaustinen 11.9

Awa pääsi pitkästä aikaa monteen. Itse olin Veeran mukana ratsastuskisoissa, mutta äiti, iskä ja kaverini oli Awan kanssa. Hienostihan se meni, Awa voitti, ylivoimaisesti. Tietenkin olin ihan super ylpeä ponista, aika oli 2.55,6.


Ylivieska 23.10

Ylivieskassa rattaille lähtikin Awalle ihan uusi kuski, eli Nina Honkanen. Lämmityksessä Awa oli vähän vetämätön, mutta startissa se skarppasi ja kiri hienosti loppua, melkein kiri Elinasta ohi, mutta ei ihan, hieno poni oli, ravi ei taaskaan ollut ihan priimaa, vaikka ihan kelvollisesti menikin. Aika oli suht ok, 2.53,5.

Kaustinen 27.11

Tästä startistahan on postaus jo valmiina, joten sen enempää en ala selittelemään. Hieno kakkonen poni oli, ajalla 2.57,2.

Kokonaisuudessaan olen kauteen ihan tyytyväinen. Startteja tuli 6 statistiikalla 1-2-0

torstai 8. joulukuuta 2016

39#JOULUKALENTERI LUUKKU 8 - Mun kaikki kesäleirit

Ihanaa joulukuun kahdeksatta kaikille!

Mulla ei ole mitenkään erityisesti inspistä näihin luukkuihin, joten tänään tulee tällainen tylsempi postaus, jossa kerron lyhyesti mun kaikista ratsastusleireistä, jossa olen ollut. Eiköhän aloiteta.

2013-Alajärven Ratsastuskoulu

Eli siis tämä oli mun ensimmäinen ratsastusleiri ikinä. Olin tällöin 9v ja menin leirille kaverini Julian kanssa. Itse leiri oli tosi kiva, pääsin hyppäämään ensimmäiset "esteeni" ja maastoilemaan. Tiputtiin myös jostain kumman syystä yömaastossa, ei mitään käsitystä miten se on mahdollista. Muistan leiriltä parhaiten Jalon, joka oli leirihoitsuni, Marsan, jolla ratsastin eniten, sekä Mimon, jolla olimme siellä maastossa.

2014-Alajärven ratsastuskoulu

2014 vuoden leirille menin Julian ja Annikan kanssa. Tunnettiin myös jotain muita tyyppejä ennalta. Leiri oli paljon kivempi mitä edellisen vuoden leiri,  sillä ainakin porukka oli mahtava! Pääsin leirillä hyppäämään ensimmäistä kertaa kunnolla ja myös maastoiltiin pari kertaa. Minä ja Linnea voitettiin Jatzin janssa kauneuskisat. Tipuin myös Milleltä kolme kertaa. Muistan leiriltä parhaiten Jatzin, joka oli leirihoitsuni, Marsan, jolla hyppäsin ekat kunnon esteeni ja Millen, jolta tipuin kolmesti.

2015-Alajärven Ratsastuskoulu.

Innostuneissa tunnelmissa matkattiin Alajärvelle, melkein samalla porukalla kuin viimeksi. Leiri oli taas erittäin kiva, vaikka en oppinutkaan hirveesti mitään ja kenttätunnit meni vähän päin puuta. Maastoiltiin myös paljon ja menin ekat maastolaukat Villellä. Kahden tunnin maaston menin Marsalla ja baanateltiin välillä sen verran reipasta, että piti jäädä odottamaan seuraavana tulevaa Milleä ja jonoa. Muistan leiriltä parhaiten Lillin, joka oli leirihoitsuni, Villen, jolla menin ekat maastolaukat, sekä Marsan, jolla menin kahden tunnin maaston.

2016-Haukirannan Ratsutila

Tänä vuonna olikin vähän jännemmät tunnelmat, kun mentiinkin Haukirannalle Annikan ja Veeran kanssa. Mulla ei ollut sillon ketään ponia, jonka olisin voinut ottaa mukaan, mutta menin lainaponi Aatulla. Leiri oli paras ikinä! Opetus oli supersuperhyvä ja pääsin ylittämään itseäni ja rimakammosta eroon. Aatu oli maailman täydellisin poni, joka oli silloin myynnissä, tietenkään ei etitty just sillon hevosta mulle.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

38#JOULUKALENTERI LUUKKU 7: Anniinan valmennus Pinjalla

Ihanaa joulukuun seitsemättä kaikille!
Tämä nyt on jo toinen arkityyppinen luukku lyhyen ajan sisään, mutta toivottavasti tykkäätte silti.
Anniina kävi tuossa lauantaina meillä valmentamassa ja menin Pinjalla.
Itse valmennukseen:

Aloitettiin ihan tuollaisella simppelillä tehtävällä käynnissä, jossa piti tulla molempiin päätyihin ympyrä ja aina sen jälkeen lävistäjä. Vähän kuin kahdeksikkoa, johon lisättiin pääty-ympyrät.

Tehtävä meni mulla ja Pinjalla ihan hyvin, paitsi en itse meinannut muistaa tehdä niitä lävistäjiä. Tehtiin samaa myös ravissa, joka meni hyvin myöskin ja Pinja oli hyvin kuulolla. Tehtiin myös sillä tavalla, että otettiin ravista pysähdys lävistäjien keskelle. Ne menivät ihan kelvollisesti, olisi voinut mennä vähän paremminkin. Kerettiin tulla myös pari kertaa se pääty.ympyrä laukassa, ennen kuin Pinja alkoi kuskaamaan mua.



Tultiin sitten ihan vain laukkaa pääty-ympyrällä, jossa aluksi Pinja veti päätä alas ja kiihdytteli ihan oman mielensä mukaan. Meidän piti laukata vaikka kuinka monta kierrosta sitä ympyrää, että saatiin kelvollinen laukkaympyrä.
Sitten otettiin keskiympyrällä käynnistä nostoja, muutama askel laukkaa, käynti ja taas nosto. Aluksi laukattiin monta ympyrällistä, ennenkuin sain Pinjan käyntiin, mutta kyllä se sitten alkoi sujua.
Viimeisenä laukkatehtävänä tultiin isoa kahdeksikkoa, jonka keskellä vaihdettiin käynnin kautta laukka. Vaihdettiin kyllä muutaman kerran ravin kautta, mutta muuten meni hyvin.



Valmennus oli kyllä ihan älyttömän tehokas, oltiin molemmat ihan poikki, sekä poni, että minä. Jäi ihan hyvä mieli, vaikka paremminkin olisi voinut mennä.


Kantapää :P

tiistai 6. joulukuuta 2016

37#JOULUKALENTERI LUUKKU 6-Elämäni hevoset osa 2: Awa

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Tästä luukusta paljastuu Elämäni Hevoset-sarjan toinen osa. Tämän päiväisen osan päätähti on Awa.


Sain Awan, kun olin viisivuotias. Awa oli silloin 3v poninrääpäle. Awazu on ollut aina ihana lastenponi, toki se saattaa kiskaista pään alas taluttaessa, mutta se ei ole koskaan puraissut tai potkaissut pikkulapsia.



Talutuksella Awalla voi mennä kuka vaan, sillä se ei silloin tee varmasti virheliikettäkään. Pikkuratsastajaa, joka menee irti, se testailee sivuloikilla ja äkäisillä käännöksillä.



Awa jäi meillä vain seisomaan, joten annoimme sen Miettusen Elinalle liisinkiin. Siellä Awa starttasi paljon ja paransi ennätystä jonkin verran.


Tämän vuoden alussa Awa tuli takaisin meille. Keväällä ratsastin Awaa paljon, edelleenkin läpiratsastan sitä. Nykyään treenaan enemmän kärryiltä ja haaveilen ravikortista.




maanantai 5. joulukuuta 2016

36#JOULUKALENTERI LUUKKU 5 - Arvostelussa osa 4:Ratsastushousut Madison CRW

Ihanaa joulukuun viidettä kaikille!

Tämän päivän luukusta paljastuu pitkästä aikaa varustearvostelua! Tällä kertaa arvostelen CRW Madison polvipaikkaiset ratsastushousut.

Minulla on tuollaiset mariinin väriset housut. Väri on hiukan tummempi oikeasti. Tykkään näiden ulkonäöstä todella paljon, varsinkin nuo taskujen vetoketjut on kivat! Nämä ovat myös sopivan yksinkertaiset ja sopivat yhteen monien vaatteiden kanssa. Nämä housut ovat minun mielestäni juuri sopivan joustavat ja mukavat jalassa. Näissä on myös kaksi nappia, josta tykkään hirmuisesti.
Nykyään nämä ovat minulla kotihousuina, ja näistä huomaa, että on tullut mentyä ilman satulaa. Kuitenkin menevät ulkonäkönsä puolesta monenlaisessa käytössä.

Kaikin puolin kivat housut, joilla hintaa lasten kokoina 62€ ja aikuisten 66€.

Kouluarvosanoin 9½

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

35#JOULUKALENTERI LUUKKU 4 - Ravipäivä Kaustisella

Ihanaa joulukuun neljättä kaikille!

Aattelin tässä luukussa kertoa meidän viime sunnuntain Kaustisen reissusta, kun Awa oli siellä monte lähdössä.

Menin talliin jotain 10.40 ja hain ponin karsinaan. Sitten pakkasin tavarat, joita ei paljon tullutkaan, koska satula tuli kuskilta. Sitten otin ponin pesarille ja puunasin sen oikein huolella. Tein myös letit, vaikka ainakaan sivuharjan letti ei kestänyt, vaan se aukesi jo ennen starttia. Päästiin sitten siinä 12.30 lähtemään, poni käveli suorilta autoon, kuten aina.

Perillä iskä kävi sisäänkirjoituksessa ja sitten otettiin poni ulos autosta. Laitoin päävehkeet, loimen jätin vielä päälle, koska kuski satuloineen ei vielä tullut. Pian hän tuli ja saatiin poni kamoihin.

Lämmityksessä Awa oli huono ja se vaan laukkasi. Se kyllä on aina sellainen lämmityksessä, mutta kerettiin silti vähän huolestua. Poni veti kunnon kiitolaukkaa.

Itse startti meni hyvin. Elina pääsi alussa ohi aika reilustikin, mutta Awa juoksi selvästi toisena. Takasuoralla se vähän haparoi, mutta ei laukannut. Awa näytti jo maalisuoralla kiristävän tahtia ja piti kakkostilansa alusta loppuun. Ihan huippu poni! Toinen kakkonen peräkkäin, sitä ennen ykkönen, joten taulu alkaa olla ihan hyvällä mallilla!

Tulokset:
1. 1 D.T. Golden Princess/Elina Miettunen 2.54.7
2. 3 Dagacia Awa/Sara Taittonen 2.57.2
3. 8 Nipornas Cider/Sanni Kuusisto 2.45.0 x
4. 6 Pohjan Vilma/Veera Jokinen 2.53.3
5. 7 Sillanpään Cain/Neea Makkonen 3.03.6 x
6. 2 Swinghill's d'Artagnan 189 SH/Harriet Heikkinen 4.14.7
4 Vetepuff/Meri Laurila hva x
5 Annagaard Rhodos 291 SH/Katariina Honkaperä hll

Kokonaisuudessaan oon hirmu tyytyväinen ponin suoritukseen, siihen nähden että se on ollut hirmu kevyellä.

Huomiseen!
-Iida

lauantai 3. joulukuuta 2016

34#JOULUKALENTERI LUUKKU 3 - VANHOJA KUVIA

Ihanaa joulukuun kolmatta kaikille!
Tämän päiväisestä joulukalenteriluukusta paljastuu vanhoja kuvia, ratsastusharrastukseni aikana napattuja. Pitemmittä puheitta, mennään kuviin!

Minä ja Paavon Tallin Veera keväällä 2013
Minä ja Torpan Tallin Sinja - oisko vuosi 2012?
Minä ja Torpan Tallin Lilja - taitaa olla vuodelta 2012
Pikku-Iida ja Pikku-Awa - vuosi 2012
Minä ja Awa, vuosi 2012
Kapina-Tallin E.T kesältä 2014
Minä ja Tuli syksyllä 2014
Minä ja Jojo siinä valmennuksessa, jossa mursin käteni.
Seuraavaan postaukseen!
-Iida

perjantai 2. joulukuuta 2016

33#JOULUKALENTERI LUUKKU 2 - ELÄMÄNI HEVOSET OSA 1: BRUNO

Ihanaa joulukuun toista päivää kaikille!

Tänään on aika toisen luukun aukaisuun ja tänään luukusta paljastuu Elämäni Hevoset-sarjan ensimmäinen osa, joka käsittelee tällä kertaa Brunoa.


Brunon tapasin 2.6.2016. Kerkesin puuhailla tämän upean ruunan kanssa vain yhden kesän ajan, mutta se silti otti suuren paikan sydämmessäni. Bruno on 20v irlannincobruuna, joka on ihana lepsu papparainen. Bruno ei varmasti tekisi pahaa kärpäsellekkään. Ratsastaessa Bruno on laiskahko, paitsi laukassa se saattaa kuumua. Brunon kanssa elämä tuntuu helpolta ja mukavalta. Sen kanssa elämän murheet unohtuvat nopeasti ja sillä on aina ihana ratsastaa. Brunon kanssa valmentauduin koulupuolella, loppuajasta meno oli jo ihan siedettävää.




Seuraavaan postaukseen!
-Iida

torstai 1. joulukuuta 2016

32#JOULUKALENTERI LUUKKU 1 - TALLIKAVERIT

Ihanaa joulukuun ensimmäistä kaikille!

Niin se vaan joulukuu puskee päälle ja on aika aloittaa blogin joulukalenteri. Ensimmäisessä osassa esittelen kolme mun parasta tallikaveria. Haluan tällä postauksella kertoa näille ihmisille, miten tärkeitä ne on mulle.

Noomi

Noomiin tutustuin kunnolla 2.6.2016, kun olin menossa Brunolla valmennukseen. Pestiin Noomin kanssa sen jalat ja päätettiin että kysytään Empulta sen numeroa ja tehdään meille kolmelle yhteinen wappiryhmä. Se ryhmä on edelleen olemassa. Minä ja Noomi asutaan samalla paikkakunnalla, joten aina koulujenvälisissä nähdään, samoin myös tallilla. Noomi on tsemppaava ihana ihminen, joka aina sanoo jotain kivaa, jos menee huonosti.

Noomi ja Bruno <3
Emppu

Emppuun tutustuin silloin, kun menin ekaa kertaa Picalla. Emppu on siis Pican omistaja. Empun kanssa ei ehkä nähdä niin usein, mutta hänen kanssaan menee huumori yhteen ja hän on hyvää seuraa. Emppu on hauska ja auttavainen ihminen, jonka kanssa ei todellakaan tule tylsää.

Emppu ja Pica <3

Veera

Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä on Veera. Minä ja Veera tavattiin, kun olin hevoskeskuksella ratsastamassa Jojolla. Oli mutainen keli ja Veera tarjoutui hakemaan Jojon, koska mulla ei ollut kumppareita. Nähtiin Veeran kanssa muutaman kerran, mutta emme tutustuneet mitenkään syvällisesti. Sitten Jojon omistaja ehdotti minulle ja Annikalle, että menisimme Veeran kanssa samalle leirille. Pyysin Veeralta hänen numeroaan ja siitä se sitten lähti. Veera on maailman kannustavin ja auttavaisin ihminen ja sopivan hullu. Veera on myös ihanan Viivi-ponin omistaja <3


lauantai 26. marraskuuta 2016

31#Ei niin sitten ei.

Moikka!
Tähän heti alkuun, Nova ei jäänyt meille. Ei sopinut meille, joten se lähti meiltä uuteen paikkaan.

Kuitenkin, mulle tuli I-H-A-N-A russtamma Stonespray Castanja ylläpitoon! Käytiin tässä pari viikkoa sitten koeratsastamassa Pinja, hän osoittautui oikein nöyräksi ja kivaksi tapaukseksi. Tammuli tulee meille tässä ihan lähipäivinä. Pinjan sukuposti.

En ole oikein voinut liikutella Pinjaa kovin paljon, koska täällä on aika jäätävät tilsakelit. Kerran olen Pinjalla käynyt ratsastelemassa ja tammuli toimi oikein mallikkaasti!

Tämä nyt oli ihan minimini postaus, mutta ainakin olette nyt ajan tasalla :D

Seuraavaan kertaan!
-Iida

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

30#No nyt on kai lupa iloita

Morjesta!

Tänään olikin melkoisen toimelias päivä, sillä Anniinan valmennuksen lisäksi haettiin Nova.

Eli munhan piti aluksi mennä siihen Anniinan valkkaan Mintulla, mutta se on vielä kesäkengässä ja kenttä oli kuitenkin sen verran huonossa kunnossa, että ilman hokkeja siinä oli vähän vaikea mennä. Siispä vaihdoinkin, että menin Vekulla. Innoissani kiipesin tämän uuden tuttavuuden selkään.


Alkuverkkailin lähinnä käynnissä, jossa vähän taivuttelin ja tein pysähdyksiä. Vekku kuunteli vielä tässä vaiheessa ihan hyvin. Otin myös vähän ravia, mikä meni ihan hyvin, vaikka Vekku vähän kompuroi. Koitin vähän myös taivutella ravissa, joka nyt ei mennyt ihan putkeen.
Sitten Anniina tuli. Aloitettiin kävelemällä uraa pitkin ja tekemällä pysäytyksiä. Vekku ei halunnut pysähtyä ollenkaan, mutta muutamien toistojen jälkeen ne jarrut alkoivat pikkuhiljaa löytyä. Kohta lisättiin peruutukset, jotka menivät tosi hyvin.


Sitten muutettiin tehtävää sillä tavalla, että tehtiin ravissa pääty-ympyrät ja pitkille sivuille pysähdys ja peruutus. Pysähdykset menivät vielä huonommin ravissa, mitä käynnissä, mutta viimeinen pysähdys oli ihan hyvä. Sitten alettiin tekemään käynnissä lävistäjillä pohkeenväistöä. Se meni ihan hyvin. Kohta lisättiinkin laukkaa pääty-ympyröille. Vekku oli yllättävän hyvin lapasessa ja sillä oli tosi kiva laukka. Käveltiin hetki ja tehtiin vielä jotain ravitehtävää.

Kokonaisuudessaan valmennuksesta jäi hyvä mieli, vaikka Vekku ei ihan minun tyylinen hepo ehkä ollutkaan.

Haettiin tosiaan vielä se Nova meille koeajalle. Poni jäi ihan tyytyväisenä karsinaan syömään heiniä(ja jyrsimään suolakiveä.)

Minä ja Nova
Seuraavaan postaukseen!
-Iida

maanantai 31. lokakuuta 2016

29#Paholaisponin liikuttelua

Moikka!

Ratsastelin tänään Awalla ilman satulaa, joten ajattelin tulla postailemaan siitä. En nyt hankkinut kuvaajaa, mutta laitan jotain kuvia mitä nyt vain Awasta löydän.
Hain ponin tarhasta ja ensimmäinen testailu tapahtuikin jo pesupaikalla, sillä poni lähti painattamaan takaisin ulos, mutta sain sen pidettyä, joten uudelleen vaan, tällä kertaa onnistuen. Awa oli aika häsläävällä tuulella, mutta sain sen ihan kunnialla kuntoon.

Mitähän tässäkin tapahtuu :D
Kävelin muutaman kierroksen pitkin ohjin, sitten otin ohjat tuntumalle, mutta jatkoin käynnissä. Taivuttelin ponia hyvin kulmiin ja tein lävistäjien avulla kahdeksikon muotoista kuviota. Awa koitti vähän kiemurrella, mutta muutamalla lävistäjillä se meni jo ihan nätisti suorana. Kohta lisäsin lävistäjien keskelle pysäytyksen ja neljän askeleen peruutuksen. Se meni ihan hyvin, joten lisäsin lävistäjille ravin, josta sitten tein pysäytyksen ja peruutuksen. Meni ihan hyvin kunnes napautin matelevaa ponia raipalla kaulalle, Jolloin se päättää kääntyä äkillisesti sivulle, jolloin pyörähdän kyljelleni maahan. No, ei muutakuin takaisin selkään ja poni takaisin töihin. Sen jälkeen se toimi ihan hyvin. Otin molempiin suuntiin vielä pari laukkaympyrää. Sitten otimme loppuravit ja -käynnit, jonka jälkeen hoidin Awan pois.
Seuraavaan kertaan!
-Iida

Suosituimmat