torstai 11. toukokuuta 2017

63#Kuulumisia+Bruno

Moikka!

Ihan ekaksi, sain kortin läpi. Teoriakokeesta sain täydet, joka kylläkin tuli vähän yllätyksenä, sillä käytännössä arvailin pariin kohtaan. Volttaus meni ihan superhyvin, uusittiin vain kerran.
Kuitenkin tulin kertomaan teille parista muusta jutusta.

Vanhemmat lukijat voivatkin muistaa Brunon, jolla ratsastelin viime kesänä. Brunni siis lähti Hakamaalta syksyllä, mutta aika pian meni Reisjärvelle toiseen paikkaan ylläpitoon. Pääsinkin käymään siellä moikkaamassa ja ratsastamassa pappaa!
Tunnilla tehtiin aika perusjuttuja, ympyröitä ja jotain puomeja ympyröillä. Brunon ravi oli ihan outoa, koska viime kerrasta olikin aikaa yli puoli vuotta! Laukka oli yhtä ihanaa kuin muistinkin. Mentiin myös lopussa pientä ristikkoa.
Oli super kiva käydä katsomassa Brunoa.
<3

Eilen oli myös tosi jännittävä päivä, sillä oltiin harkkareissa! Lähdössä oli siis neljä ponia ja lähdimme kaikki samalta paalulta. Aluksi Herra Pätkä otti keulat. Ajoin aikalailla rinnalla, takasuoran alussa päästiin keulaan, jossa ajelin hetken. Herra Pätkä tuli vielä loppukurviin ohi, kurvi oli todella huono, joten Awa laukkasi. Loppusuoralla ei saatu kiinni, mutta Awa meni kyllä tosi hyvin. Rata oli siis pehmeä, joten poni oli vähän huonolla ravilla, sillä neiti nirppis ei tykkää jos on pehmeää. Kuitenkin meni oikein hienon ajan, 2.50,5 ja olen ihan tyytyväinen, että sain ponin tuolla tavoin juoksemaan.

Seuraavaan postaukseen!
-IIDA

perjantai 5. toukokuuta 2017

62#Korttikurssin neljäs päivä

Moikka!
Sunnuntaina oli mun korttikurssini neljäs päivä. Tästä päivästä teki hiukan erikoisen se, että en mennytkään Awalla. Emme saaneet mitenkään Awaa kuljetettua paikalle, joten menin kaverini ponitammalla Lyllillä.
  Aluksi oli kuitenkin teoriaa. Katselimme tällä kertaa sääntökirjan ponipuolta ja alleviivasimme tärkeimmät asiat. Tietysti kannattaa lukea kaikki säännöt, mutta huolehtia, että ainakin alleviivatut kohdat visusti muistissa. Ohjaajat myös selittivät miten piiskaa pidetään ja katselimme edellispäivän volttauksia.
  Voltattiin ihan samalla taktiikalla kuin ennenkin. Aluksi olin numero viisi. Siinä oli aika vaikea voltata, mutta se meni minulla paremmin kuin nelosena volttaus. Lylli vähän jätätti koko ajan edellä menevästä, mutta kyllä se aina otti kiinni, kun käski. Toiseksi olin muistaakseni seiska tai ysi. Kuitenkin, volttaukset menivät penkin alle. Katseltiin vielä videot volttauksista. Ne menivät aika huonosti, joten tälle viikonlopulle pitää skarpata paljon!
Tämä postaus jäi (taas) tosi lyhyeksi, mutta toivottavasti ei haittaa.

Taas aiheeseen liittymätön kuva xD


Seuraavaan postaukseen!
-Iida

maanantai 1. toukokuuta 2017

61# Korttikurssin kolmas päivä

Moi!
Tosiaan viime lauantaina oli korttikurssini toinen päivä.
Ensin meillä oli teoriaa. Meiltä kysyttiin vuorotellen viime kerralla alleviivattuihin säntöihin liittyvät kysymykset. Sen jälkeen alleviivailtiin vielä vähän lisää sääntöjä. Sitten teorian jälkeen syötiin nopeasti ja sen jälkeen otin Awan karsinasta ja aloin valjastaa. En kerennyt lämmittää, mutta ei se haittaa.
Volttauksista en muista kauheasti, esimerkiksi mitä numeroita olin, mutta se meni omasta mielestä mun osalta ihan hyvin. Awalla oli aika paljon ohjaspaineita, mutta se käyttäytyi ihan hyvin. Viimeisellä kierroksella piti ajaa porukassa, mutta kukaan ei ajanut, joten ajelin sitten toisen ponin seurana.
Jäi ihan hyvä mieli lauantain volttauksista.

Artsy kuva tallimatkalta (50-100m??) :D


Tänään olisi pitänyt olla Haapajärvellä ravit jossa Awa olisi startannut, mutta ne peruttiin. Viedään siis nyt Pinja takaisin omistajalleen. Tämä postaus jäi nyt vähän tyngäksi, mutta toivottavasti ei haittaa.
Seuraavaan postaukseen!
-Iida

Suosituimmat