lauantai 30. huhtikuuta 2016

18# Hyppyloikkia

Moikka!
Ajattelin tulla kertomaan tämän päivän hyppäreistä Awan kanssa. Tein kaksi estettä, toinen puomin kanssa noin 40cm ja toinen noin 30cm. 40cm jäi ristikoksi ja 30cm pystyksi. Laitoin Awan kuntoon ja menin kävelemään alkukäyntejä.

Tässä postauksessa eilisiä poseja.
Otin käyntien jälkeen hetken ravia ja tulin ristikkoa muutaman kerran. Otin pystyn mukaan, mutta poni ei hypännyt sitä. Vaihdettiin harjanvarsi paksumpaan puomiin ja sitten poni meni paremmin. Se puomi ei suostunut pysymään ämpärien päällä, joten iskä kehitti meille tolpat. Siinä olikin sitten kaksi noin 40cm estettä, tosin toinen ristikkona. Awa aluksi kielsi sille pystylle varmaan kuusi kertaa, kunnes se veti varmaan 15cm ilmavaralla siitä yli!


Tultiin sitten sitä estettä jonkin verran ja meni aika kivasti. Saatiin ristikolle vahingossa yksi laukkahyppy, joka tuli aika reippaassa tahdissa, mutta poni meni sen helposti. Siihen pystylle tultiin välillä tosi hyvin, mutta oma istunta vammaili.
Korotin sen ristikon pystyksi ja tultiin sitä sarjana. Kohta vaihdoin niin, että tulin sitä ex-ristikkoa ja yritin saada laukkahyppyä. Se ei yhtään onnistunut, joten tulin sitä pelottavaa pystyä ja sain pidettyä kantapään alhaalla ja istunnan suhteellisen hyvänä. Päästiin sitten laukassa puomin yli ja lopeteltiin. Menin loppuraveissa vähän puomia ja harjoittelin kevyttä istuntaa.


Olen siis erittäin tyytyväinen Awsaan! Nyt pitää ottaa kaikki irti, kun sillä voin vielä mennä!

Seuraavaan postaukseen!
-IIDA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat