maanantai 11. huhtikuuta 2016

16#It's a NEW BEGINNING!

Moi!
Täytyy näin heti sanoa, että löysimme mulle vuokraponin! Ponin nimi on Piccola "Pica"
Mentiin sinne tallille ja laitettiin poni kuntoon. Pica oli tooosi kiltti.

Kentällä kävelin ensimmäiseksi alkukäynnit, ponia sai patistaa reilusti eteen ja se tuntui tosi laiskalta. Kokeilin jotain taivutteluja ja poni ei ihan ollut aluksi kuulolla. Sain sen kuitenkin joten kuten taipumaan ja sitten vaihdettiin suuntaa. Sama juttu toiseen suuntaan ja se taisi olla ponille parempi suunta. Nauratti paljon, kun kentässä oli pieni mäki, jota poni ei muka jaksanut mennä.


Sitten alettiin ravailla ja poni oli l.a.i.s.k.a. Kamalan vastahakoinen ja ärsyttävä, mutta sain sen kuitenkin kulkemaan ihan hyvin, kun en luovuttanut. Taivuttelut menivät ihan päin persettä, poni oli kuin rautakanki. Sain jälleen tapeltua tahtoni läpi ja poni kulki ihan kivasti, tosin edelleen vähän hitaasti. Sanottakoon tässä vaiheessa, että poni kyllä osaa, mutta taidot ovat ruosteessa.


Sitten otettiin käynnissä väistöjä. Tässä poni oli ihan kiva. Kenotin itse toiseen suuntaan ihan älyttömästi, joten eihän siinä mikään onnistunut. Kun suoristin itseni niin Picakin alkoi väistää mallikkaasti. Tehtiin näitä väistöjä hetki ja sitten otettiin laukkaa.
Ja ponihan laukkasi! Ihan oikeasti tuo elukka liikkui innoissaan. Toisessa päädyssä se vaan aina yritti oikoa, mutta sain sen kuitenkin siitä.


Sitten päätettiin ottaa satula pois. Ponilla oli aivan ihanat askeleet! Ravissa takamus pysyi kuin liimattuna ja ponikin liikkui paremmin. Ravailtiin jonkun verran ja koitin vain saada Picaa liikkumaan. Kyllähän se liikkui jotenkuten. Sitten otettiin laukkaa ja se laukka oli täydellistä. Vauhtia olisi ollut, mutta minä en ihan viitsinyt kaahailla, kun niiden laukan jälkeisten raviaskelien jälkeen jalat välillä oli ponin kaulalla. Taas Pica yritti oikoa ja ne kaaret ei ilman satulaa ollut mulla ihan hallinnassa, Pitääkin varmaan harjoitella enemmän ilman satulaa ratsastusta!



Ehdittiinkin jo varata mulle Meri Sataman valmennus Picalla huomiselle!

Tykkäättekö te mennä enemmän ilman satulaa vai satulalla?

1 kommentti:

Suosituimmat