keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

17# Siitä tulee vielä esteratsu

Moikka!
Anteeksi näin heti alkuun tää postaustauko, postailtavaa ja innostusta olisi ollut, mutta kuvia ei senkään vertaa. Picalla en ole päässyt oikein mitään tekemään, pitäisi käsokeä äiti kysymään, milloin taas pääsisin. 4.5 on Merin kouluvalkka, johon menen Bruno-irlannincobilla. Se on toinen vaihtoehto vuokrikseksi.

Seuraavaksi Awan kuulumisiin. Päätettiin koittaa hypätä ponilla. Mentiin ihan ravissa ja poni ei viitsinyt nostaa jalkojaan. Yksi puhdas suoritus ja se hyvä. Seuraavalla kerralla laitoin vähän isomman esteen (36cm suunnillee vaan) ja poni hyppäsi tosi ilolla, kerran jopa päästiin puhtaasti. Sitten päätin kokeilla pitkästä aikaa laukkaa. Äänikäsky "laukka" ja katos katos, Awa nosti myötälaukan ja ilman yhtään pukkeja. Onnistuttiin myös vasemmalle.
Seuraavana päivänä mentiin Awsan kanssa kunnon koulutreeni. Poni tuntui ihan kivalta, laukat ei nousseet yhtä helposti, mutta sen sijaan laukka pysyi pidempään kuin edellisellä kerralla.

Vähä tb:tä talveen ja hankitreeniin. Hiano pouni!
Maanantaina liikuttiin maasta. Tehtiin pari temppua(poni kumartaa melkeen polvilleen jeejee) ja sitten hypättiin maasta. Poni pomppasi oikein ilmavaralla 56cm! Ravista vieläpä, eli aika hieno. Sitten tehtiin harjotuksia löysällä narulla.
Eilen mentiin kevyt treeni ilman satulaa. Pysäyttelin ja kääntelin ilman ohjia. Sitten otettiin muutamat ravit ja senjälkeen taluttelin loppukäyntejä, kunnes poni säikähtää ja ryntää naapurin pihalle, josta saatiin se kiinni onneksi.

Tässä tällainen pikapäivittely. Hope u like!

Tykkäätkö sinä mennä osaamattomalla/ruosteisella ponilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat