keskiviikko 9. elokuuta 2017

67#Kuulumisia part 1508439

Moikka!
En olekaan kirjoittanut blogiin mitään hetkeen, mutta nyt päätin tulla taas palauttelemaan teitä ajan tasalle. Olemme startanneet Awan kanssa kuusi kertaa ja niistä starteista on tulossa postausta, kirjoittelen sen loppuun ja ajastan sunnuntaille. Awa on tuntunut kuitenkin viime startteihin vähän vaisulta. Ei siinä, kyllä se ihan kovaa juoksee, kun nyt viimeisimpään starttiin painelimme huonolla radalla ennätyksen lukemiin 2.45,5. Meni vähän ponikuninkuusravien sarjat uusiksi, kun lauantain sarja oli rajattu 2.46,4 ja hitaammat, joten emme siihen voineet osallistua. Onneksi siellä oli kuitenkin 2.43 paalu, johon pääsimme mukaan. Toki se on ihan hirmuisen kova lähtö, joten puhdasta juoksua ja ehkä rahasijaa lähdetään jahtaamaan. Sunnuntaina on ihan hyvä lähtö, 2.58 paalu, jossa 100m pakki, eli ei meille ollenkaan huono sarja. Poni on treenannut kotona todella hyvin, joten ihan hyvillä mielin lähdetään reissuun.

Minulla ei ole tähän hätään hienoja kuvia, joten nauttikaa tästä äidin ottamasta mestariteoksesta.
Goldalla tuli joku mystinen yskä, se alkoi yhtäkkiä tarhassa yskimään. Lähdin seuraavana päivänä ystävälleni, jolloin Goldan suu katsottiin ja siltä otettiin verikokeet. Fibrinogeeni oli 5.5, vaikka sen pitäisi olla alle viisi. Epäilimme jotain allergiaa. Tulin siis torstaina kotiin, mutta heti perjantaina lähdin äidin kanssa kohti Helsinkiä ja Vermon kuninkuusraveja. Sieltä tultiin sunnuntai-iltana myöhään, joten en liikuttanut poneja. Iskä ei ollut huomannut Goldan yskivän, joten lähdin maanantaina ajamaan sitä. Lenkin alussa se yskäisi kaksi kertaa, mutta ei sitten enää enempää. Ajoin neljän kilometrin hölkkälenkin, koska en halunnut rasittaa sitä liikaa. Samoin tänään ajoin neljän kilometrin hölkkälenkin, eikä Golda yskäissyt kuin kerran. Sille ei tullut edes kunnon hiki, joten perjantaina ennen lähtemistäni käyn ajamassa viisi kilometriä, ellei ole hirveän kuuma.
Yksi asia meillä vielä on hakusessa Goldan kanssa, nimittäin kuolain. Sehän on vältellyt tuntumaa ja aukonut suuta alusta asti, mutta ajattelimme, että se loppuu kun suun hoitaa. No, eipä siellä ollutkaan kuin pieniä piikkejä ja suun aukominen jatkuu. Sillä on nyt käytössä nahoitettu nivel ja ilmeisesti ei ole mieluinen. Mietin tässä jotain happymouth-suoraa tai jotain vastaavaa. Saapa nähdä milloin löydämme kuolaimet.

Seuraavaan postaukseen!
-IIDA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat