torstai 8. helmikuuta 2018

73# Vaihda kuolaimettomaan ja kisko hyvällä omatunnolla!

Moikka!

Olen todellakin aivan myöhässä tähän kuolainkeskusteluun, mutta haluan kuitenkin työntää lusikkani tähän soppaan ja puhua kuolaimesta itsekin vähäsen. Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta jutun “Hevosurheilu ei halua luopua kipua aiheuttavista kuolaimista – hevosen suussa on usein vaurioita”. Jutussa mainittiin, että viime kesänä 264 ravihevosta avasi suunsa startin jälkeen ja että Hippos tutki, miltä hevosten suunterveys näyttää ja millaista kuolainta niillä käytetään.

Jutun mukaan 44 prosentilla hevosista löytyi suusta kohtalaisia muutoksia, eli esimerkiksi mustelmia, verenpurkaumia tai lieviä vaurioita limakalvoilla. Myös noin joka viidennellä hevosella löydökset olivat vakavampia, eli vauriot olivat laajoja tai niitä oli useampia.

Mielenkiintoista jutussa oli mielestäni se, että suora kuolain olikin yllättävän kova, sillä itse olen pitänyt sitä pehmeänä verrattuna vaikka nivel- tai kolmipalakuolaimeen. Toki asia on hevoskohtainen, tietynlaisessa suussa suora voi tuntua miellyttävältä, kun taas jossain istuu hyvin nivel, tai mikä tahansa. Mielestäni yksikään kuolain itsessään ei tee vahinkoa, vaan syy on aina käyttäjässä. Kaikki hevoset eivät ole sidepullilla hallittavissa, eivät aina edes nivelellä. Tärkeää on nimenomaan ottaa huomioon kuolainta hankkiessa se, että miten kuolain sopii kyseiselle hevoselle. Olennainen osa vahinkojen syntymisessä on myös se, että onko hevosen suu huollettu ja kuolain sovitettu oikein. Väärän pituinen tai paksuinen kuolain voi aiheuttaa vaurioita. Myös tuntuma vaikuttaa, kovempikaan kuolain ei tunnu äärimmäisen ikävältä, kun tuntuma on kevyt ja tasainen. Mutta jos ratsastajan tuntuma nykii tai on liian voimakas, pehmeänä pidetty kuolain tuntuu varmasti ikävämmältä, kuin kova mukavalla tuntumalla. Mielestäni on tärkeää myös se, että aloittelevat ratsastajat menisivät pehmeämmällä kuolaimella jos mahdollista, jotta hevosen mukavuus olisi maksimoitu. Myös pehmeän tuntuman opettamiseen olisi hyvä keskittyä heti alusta alkaen.

Ratsastaja roikkuu suussa ja hevonen on perin tyytymätön. Varoittava esimerkki.


Ravikilpailuissa ei ilman kuolainta ajo ole sallittu ollenkaan. Tämä asia jakaa paljon mielipiteitä, joskin lajin harrastajien keskuudessa ollaan aika yksimielisiä siitä, että sääntö on hyvä turvallisuuden kannalta. Minun mielestäni sääntöä ei tarvitse muuttaa ja se on varmasti parempi näin, suurin osa hevosista on kuitenkin parhaiten hallinnassa kuolaimen avulla. Jos tämä sääntö kuitenkin jostain syystä muuttuisi, voisin nähdä tietynlaisen hevosen ihan hyvin hallinnassa jonkinlaisella kuolaimettomalla, vaikka ympärillä olisikin 15 kilpakumppania.

“Ravihackamore on varuste, jota käyttämällä jaetaan ohjasotteen vaikutus sekä kuolaimeen että kuonon päälle. Ravihackamoren lenkki laitetaan hevosen suupieltä vasten kuolainrenkaan alle, ja sen asento säädetään sopivaksi niskahihnan ja kuonon päältä kulkevan hihnan avulla” -Hippos

Tiedän pari hevosta, jotka ovat olleet hyvin epämiellyttäviä pelkällä kuolaimella, kun taas ravihackamorella ne ovatkin olleet parempia ajaa. Miten kävisi, jos kyseisillä hevosilla olisi esimerkiksi pelkkä normaali hackamore? Toki täytyy muistaa, että hackamoresta repiminen sattuu hevosta myös ja ei tee todellakaan hyvää pidemmän päälle, kuten myöskään kuolaimesta repiminen. Varmasti moni muukin kuolaimeton aiheuttaa kiskottaessa kipua, joten kuolaimeton ei anna oikeutta vemputtaa päättömästi.

Joskus voi olla sekin tilanne, että hevonen toimii paremmin pehmeällä, kuin kovalla kuolaimella. Kuolaimen kovennus ei ole oikotie onneen tai käsissä pysymiseen, sillä osa hevosista käyttäytyy kivun takia kahta kauheammin, tullut huomattua monen ohjille painavan ravihevosen kanssa. Ongelmakäyttäytymiseen kannattaa tietysti etsiä syitä myös muualta.

©Seija Paananen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat